Sivut

4. huhtikuuta 2010

Pellavaliina


Oikein hyvää pääsiäis-sunnuntaita kaikille. Eilen meillä vietettiin ensimmäistä ns. perinne pääsiäsijuhlaa suvun lähimmäisten kesken. Kiitoksia vain ns. vieraille.
Tarjolla oli loimulohimunia, lammasta sisäfileen merkeissä, valkosipuliperunoita, cashewpähkinäsalaattia, juustotarjotin, lakkakääretorttua ja ja appelsiinimantelikakku. Jotta herkut eivät loppuisi kesken oli mukana myös makeisia ja suklaamunia.
Tämä kaunis pellavaliina on lapsellemme lahja Famolta. Hän on sen käsin tehnyt ja pitsin ommellut ympärille. Ihastuttava lahja kerrassaan. Kiitoksia Famo tätäkin kautta hurmaavasta lahjasta, joka taatusti kestää vuosikaudet erilaisissa juhlatapahtumissa lapsenlapsesi ollessa aikuinen.
Niin että mitä???
Minä ajattelin pakata liinan hyvin silkkipaperiin ja hankkia sille oman pikkuisen Marimekon laatikon johon sen paketoin kauniisti talteen. Näin olen tehnyt monille asioille, jotka haluan säästää pienokaiselle ja antaa ne muistot hänelle joita pidän tärkeimpänä. Näitä ovat mm. ensikengät, kastelahjat, (korut, yms. arvokkaammat)itse neulomani kastemekko, sekä päiväkirjat raskausajalta.
Näitä olen säästellyt ja pakannut hyvin.Toivon, että rinsessa on jonain päivänä onnellinen kaikesta historianhavinasta mitä on kertynyt .
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.