Sivut

3. toukokuuta 2010

Haaveidenlista...

Huomasin Päivänsäde&Menninkäinen-blogista listan, johon oli listattu asioita, joita haluaisi kevään ja kesän aikana toteuttaa. Taidanpa minäkin kirjata omaa listaani tänne ylös.
 
-Haluaisin ommella,ommella, ommella ja neuloa.
Keskeneräisiä töitä löytyy paljon ja ne haluaisin saada valmiiksi sekä kesäksi
uusia vaatteita lapselle että itselleni.Lisäksi verhoja tarvittaisiin moniin huoneisiin. Paljon on vielä suunnitteluvaiheessakin vasta....kaavoja ahkeraan piirretty ja leikattu.

-Pihan laittoa odotan myös innolla,sillä tässä paikassa on nyt asuttu reilut puolisen vuotta ja kukkapenkkien teko kutkuttaa.
 
-Haaveilen rentouttavasta kesästä ilman stressiä ja turhia paineita.

-Haaveilen käyväni kesän aikana parilla suunnitellulla lomareissulla ja korkeasaaressa tai kotieläinpuistossa.

-Haluaisin tavata kummipojan kesän aikana ja hänen vanhempansa.

-Haaveilen terveestä perheestä, sillä kevät on aika lailla koetellut kaikkia perheenjäseniä mummoa myöten. Kiitoksia vaan mummolle hoitoavusta.

-Haluaisin myös pitkästä aikaa lukea hyvän kirjan.
 
Minulla vain on tapana hyvän kirjan käteen saatuani,
lukea niin, että muut työt unohtuvat kokonaan
siksi ehkä lukeminenkin on jäänyt nykyisin vähemmälle.

Mistä pienistä asioista sinä haaveilet arjen keskellä?
Haastan kaikki blogin lukijat kokoamaan listaa omaan blogiinsa taikka kommenttilaatikkoon! :)
Aurinkoista kevättä kaikille!
 
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.