Sivut

2. heinäkuuta 2010

Leikkimökkiin kurkistus 2 ja nirunarumekon päivitys

 Niinpä, kuvia on tullut otettua, mutta aika ei ole aina riittänyt, että olisin saanut niitä päivitettyä. Ensimmäiseksi lisäsin kuvan tuonne Nirunarumekon kohdalle, josta pääset painamalla tästä: NAPS!!
Siinä ko. mekko on oman tyttären päällä. Myyjäiset menestyivät äärettömän huonosti, sillä paikalliset torikauppiaat sijoittivat minut paikalle, johon ei ostajia tullut. Saaristolaiset kun ovat ns. sisäänpäin lämpenevää sorttia. Kaikella kunnioituksella saaristolaisia kohtaan.Toki asiaa voi katsoa myös toiselta kantilta, että ko.päivä oli juhannuksen aaton aatto....että ehkäpä ensi kerralla sitten. Aluksi mietin, josko olisin tänne laittanut niitä myyntiin, mutta lopputuloksena päätin pitää vielä toistaiseksi muutaman mekon itse.

Seuraava päivitys koskee kurkistusta leikkimökkiin.
Sisäpuolelta olen siis leikkimökin maalannut. Ajattelin ensin hempeän vaaleanpunaista, mutta muutin mieleni ja väriksi tuli sitten maalarinvalkoinen, sitä kun oli valmiiksi isännällä kotosalla. Kahteen otteeseen sain mökin maalata,sillä niin likainen se oli. Verhot ompelin ikkunaan ja lusikoista tein naulakon. Ikivanhan keinun ostin kierrätyskeskuksesta samoin kuin pikkupiian peilin. Peili on vielä täällä sisällä tallessa ja ensi kesänä aloitan virallisen sisustamisen, kun Mymmeli siitä jotain jo alkaa hiljalleen ymmärtämään. Näillä mennään siis tämä kesä ellei ihmeitä tapahdu ja jotain osu suoraan katseen alle.
Mökki edestä. Kuistin aidat ovat tarkoituksena vaihtaa. Isännän kanssa meinasimme tehdä siitä hieman koristeellisemman. Ovi olisi tarkoitus tehdä kokonaan uudelleen ja laittaa siihen kahvat sekä sisä-, että ulkopuolelle.
Mökin sivusta ennen istutusta. Nyt siihen on laitettu liuskekiviä ja istutuksia, jolloin siitä tuli esteettisesti hieno.;-D
Mökin pääty seinä suoraan ovesta katsottuna. Kuten huomaatte maalaus oli paikallaan.
Sivuseinä
 Toinen seinä. Siinä on ikkunasta murtunut palanen.Pleksin vaihto siis.
Laura Ashleyn kankaasta ompelemani sivuverhot. Keinutuoli sieltä kierrätyskeskuksesta. Maksoin muistaakseni vitosen.
Lipasto löytyi ulkovarastosta. Puhdistin sen vain huolella ja siitä tuli vielä valkoinen. Puinen lasten oppimateriaalina ollut taulu on päiväkodista saatu. Siitä kun puuttuu muutamia paloja, mutta se ei meidän tahtia haittaa.
Tästä huomaatte sitten eron maalatulla seinällä ja maalaamattomalla. Toivottavasti mies saa ovet laitettua kuntoon ennen syksyn tuloa. Villa Isabella kyltin teko ulkooven yläpuolelle on vielä suunnitteluvaiheessa....sadepäivinä sitten on aikaa enemmän suunnitella ja toteuttaa. Nyt aika menee lomaillessa Mymmelin kera ja tuotoksia ei luultavasti valmistu niin tiuhaan kuin parina viime kuukautena, tosin eihän sitä tiedä.
Leikkimökin eli Villa Isabellan avajaisia juhlimme ensi kesänä, jolloin on ns, tupaantulijaiset.
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.