Sivut

29. toukokuuta 2010

Blogin ulkomuodon päivitystä jälleen

Todellakin. On aika astua taas päivityksiin ajan kanssa ja laittaa seuraamani blogit niin, että etusivut näkyvät ja samalla voi sitten seurata niiden päivityksiä ilman, että istuu täällä tuntitolkulla selailemassa sivustoja.

Tänään en ole saanut mitään aikaiseksi. Tyttärellä on taas korvatulehdus. Oli peräti kaksi päivää ilman antibioottia, nyt sitten selvitellään milloin ja missä leikataan kitarisat ja laitetaan putket. Kunhan vaan tapahtuu mielellään ensi viikolla. Tämän vuoksi yö valvottu ja päivä meni sitten notkuessa sohvalla.
Käsikin on vielä kipeenä, joten kantaminen ei tapahdu vielä niin, että yksin pärjäisin vaan minulla on ollut tänään apulainen täällä jeesamassa kotona että sairaalakäynnillä.

Toivottavasti huominen on jo parempi ja enrgiaa riittäisi kaikilla tasapuolisesti haaveena siis hyvin nukuttu yö.
Huomiseen....
Minnuli

28. toukokuuta 2010

Virkattu pipo

Tämä kesäisen pipon malli on tulostettu Ottobren sivuilta. Ohje on ilmaisversio, joten tulostamaan vaan kaikki.
Lanka: Tennesee puuvillalankaa, virkkuukoukku 2,5
Pipo valmistui hetkessä
Kukkakoristeen ompelin päälle ja nyt vain toivoa sopii, että pikkuinen omantahdon omaava tytär sitten pitää tätä päässään.....kaikki kun ei enää kelpaa hänelle ja ikääon sellaiset 1,5 vuotta.
Niinhän se on, että jokainen prinsessa raivaa omat tiensä....;-D
Tässähän on kuukauden sisällä tullut valmiiksi jo vaikka mitä. Monta asiaa on vielä tekeillä aloitettua ja suunnitteilla olevaa.

Minnuli

Mustavalkoinen trikoomekko

Tästä mekosta tulee otenkin mieleeni 70-luvun pallomekot ja rimsut ja kellohelmat. Muistot ainakin vyöryvät mieleeni, sillä Mammani oli ahkera ompelija, jota teki myös työkseen elämänsä aikana. Hän ompeli minulle ja itselleen usein samanlaisia mekkoja samasta kankaasta ja kuljimme kaupungilla kuin kaksi marjaa.Jossain vaiheessa kyllästyin noihin kellohelmaisiin mekkoihin ja norjalaisiin neuleisiin, mutta nyt harmittaa kun ei yhtään sellaista ole pakattuna minigrip-pussiin muistoksi, jotta olisin omalle lapselleni voinut näyttää. Tosin, olin niin tempperamenttinen nuoruusvuosina, että voihan se olla että vaikka oma äitini olisi säästänyt, niin olisinko itse?

Kaikesta huolimatta, minulla on kuitenkin selkeät muistot niistä mekoista ja norjalaisista neuleista. Kiitokset Mamma niistä.

Nyt olen itse pakannut pieniä nuttuja ja mekkoja joita olen ommelleu/neulonut pakannut minugrip-pusseihin ja isovanhempien kirjailemat pöytäliinat olen pakannut silkkipapereihin ja niihin pusseihin, jotta lapsi voi sitten itse laittaa liinat pöydälle, joissa on kirjailtuna hänen alkukirjaimensa. Moni miettii, että kamalaa vuosikaudethan ne siellä laatikossa lojuu....no niinpä. Mutta ainakin ovat tahrattomat ja oikea omistaja käyttää niitä niin kuin kuuluukin.
Mekko on ommeltu Ottobren kaavoilla lehdestä 03/2007 Trikoomekko.
Uusi mekko on jo leikattu ja omepelun alla.

Minnuli

Raparperipiirakka uudesta sadosta

Tämä on jo toinen raparperipiirakka tänä keväänä uudesta sadosta, mutta tämä oli uudella ohjeella tehty. Muistaakseni poimin sen Maalla-lehdestä...
Ohje:

150gr  voita
0,5dl   sokeria
1         muna
0,5 dl  vettä
3 dl     vehnäjauhoja
1 tl      leivinjauhetta
1 tl      vanilijasokeria tai kardemummaa

Täyte:
3         munaa
0,5 dl  sokeria
200 gr tuorejuustoa maustamatonta tai vanilijalla maustettua
          (kermaviili tai ranskankermakin käy)
5 dl     raparperia

  • vatkaa sokeri ja voi kuohkeaksi
  • lisää muna ja vesi
  • lisää kuivat aineet taikinaan varovasti sekoittaen
  • kaada taikina 26cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle sekä reunoille
  • valmista täyte
  • kaada raparperit pohjalle ja täytemassa niiden päälle
  • 200 astetta ja noin puolisen tuntia
  • tarjoile vanilijakastikkeen tai jäätelön kera
Itse kiinnitin huomiota ensimmäiseksi tuohon pieneen sokerimäärään. Yleensä raparperien kanssa sokerimäärä on suuri...yllätyksekseni piirakka oli juuri sopiva enkä kaivannut enempää sokeria tuohon lainkaan.
Suositteluni
Tämä oli Minnan-päivän kahvitarjoilua varten.
Minnuli

25. toukokuuta 2010

Trikoinen sydänpipo

Niinpä niin...olen jokusen aikaa jo ns. metsästänyt pipoa tyttärelle, joka edes hieman suojaisi noita korvia. Sillä kun on ollut korvakierre koko tämän vuoden.:-C
Kesäisen lierihatun jo ostin, johon sitten itse ompelin uudet narut ja korvasuojat puuvillatrikoosta.
Tämän myssyn löysin Ottobre 01/05, mutta valitettavasti kaavat olivat piirretty valmiikis vain 36-48cm, joten ei muuta kuin suurentamaan kaavaa. Tyytären pään ympärys vaatii jo 52cm pipon.
Lapsen ollessa poissa oli vain tehtävä ns. arviosuurennus ja katsotaan sopiiko hyvin päähän vai joudunko tekemään pienempää.Pipoa oli pienennettävä tuohon 48 cm kaavaan, jotta oli passeli.
Otan kuvan kun pipo päässä, joten sitten vasta nähdään onnistuinko luomaan korviasuojaavan sydän pipon, joka on mielestäni aika herkkä ja empaattinen.♥Kangas on Eurokankaasta Oona-nimeltään.Tytär ei vielä suostunut pitämään pipoa niin kauan päässä, jotta olisin kuvan kerinnyt napata, joten laitan kun saan sen ensin napattua....vikkelä typy liikkeissään.;-D
Nyt kohti uusia ompeluksia.....mekkoa olen tekemässä ja viittä vaille valmis.
Minnuli

23. toukokuuta 2010

Brodyyrikankainen alushame

Löysin kaapista muutama päivä sitten valkoista brodyyrikangasta, josta ajattelin ensin valmistaa topin ja hameen, mutta harmikseni kangasta olikin vain sen verran, että sain siitä alushameen taftinauhojen, rusettien ja brodyyrisen pitsin kera.
Hameen kaava on Ottobre 3/07 lehdestä ja malli 18.
Hame oli helppo toteuttaa ja sopii useimpiin kankaisiin. Tätä hametta aloin siis ompelemaan jo perjantaina, mutta lauantaina oli aika lailla extraa, joten ompelut jäivät vähemmälle. Hidastahan tämä ompelu on muutoinkin sillä yksikätisenä harrastaminen on hieman hankalaa ja vaivalloista, mutta sitkeys palkitaan.
Parin kuukauden kuluttua leikataan oikea käsi, jolloin luullakseni ompelu jää tuolloin täysin, ellen keksi jotain keinoa.Kaavojen piirtäminen ja kankaiden leikkaaminen vasemmalla kädellä on uskoakseni totaalisen toivotonta ellei jopa suorastaan mahdotonta.
Nykyäänhän nuo sanat ovat ns.pannassa ja tilalle on tullut muotisana haastavaa.....sitä se varmaankin tulee sitten olemaan.
Sateista sunnuntaita kaikille ja nautitaan ropinan äänistä.

Minnuli

20. toukokuuta 2010

Neljän T-paidan saldo

Todellakin surrasin saumurilla neljä T-paitaa typylle. Kankaat olivat pääosin omasta varastosta, mutta shortien paitaparit ovat hankittua Eurokankaasta, josta jo aiemmin kirjoitinkin.
Trikookangasta olin saanut isoja määriä ystävättäreltäni raskauden alkuvaiheessa, mutta silloin en ehtinyt niitä käyttää.
Osassa trikoissa oli väri tai painovirhe, mutta ne paidat sain kuitenkin leikattua niin, ettei niitä näy. Keltaisessa T-paidassa on pienet raidat kainaloissa, joten ketään eivät siis häiritse.
Punaisesta T-paidasta tuli oma suosikkini.
Alla olevat kaksi paitaa ovat samaa settiä kuin shortsit, eli nyt niistä tuli täydellinen paketti toisillensa.

Kaikki nämä paidat on tehty samalla kaavalla, joka oli Ottobren lehdessä 01/03. Kaavassa oli mahdollisuus tehdä myös pitkähihaisia T-paitoja.
Tässä oli siis tämä T-paita saldo, ja seuraavaksi kohti muita ompeluksia.....Illanjatkoja kaikille.

Minnuli

Lupaamani päivitykset ja kuvat Eurokankaasta hankittuun kohtaan.

Tässä tulee lupaamani kuvat.Linkki siihen tekstiin, jossa nämä lupasin laittaa.http://peikkomuorinpesa.blogspot.com/2010/05/eurokankaasta-hankittua.html
 Tilaamani kaavat Iinulta.Tilasin Isabellen ja Christina kaavat. Kumpaakaan ei ole vielä kokeiltu. Ohjeet olivat ainakin monella eri kielellä.

Lisäksi nämä popliinikankaat ovat nauhoineen myös Iinulta. Taustalla vihreä silkkipaperi, johon kankaat olivat paketoitu.
Olen ehdottomasti uusi ja aktiivinen asiakas kyseisessä nettikaupassa. Kangasvalikoima suuri, hinta-laatusuhde kohdallaan ja toimitus kankaita kunnioittaen ja nopeaa. Kiitoksia siitä.♥
Minnuli

Juju-kerhosta saapunut odotettu kirja

Paketti kolahti postilaatikkoon eilen. Olen jo jonkin aikaa ollut hurahtaneena tilkkutöihin ja säästänyt niitä erillisessä laatikossa ihan sitä varten, että tuo proggis tulisi aloitettua joku kaunis päivä. Tosin se kaunis päivä voi olla ensi vuonna, kolmen vuoden päästä tai vasta kymmenen, mutta kovasti innostuneena siitä olen hankkinut kirjoja ja tietoa jo etukäteen.

Minua kiehtoisi tehdä omalle lapselle tuollainen torkkupeitto, jota voisi sitten säästää ja antaa hänen käyttää omaansa sitten omalle mahdolliselle tulevalle lapselleen tai muutoin koristeena sohvalla.
Tämä kuuluu siis siihen projektiin, jota tehdään kun on enemmän aikaa ja resursseja.
Kirja oli hieno ja kerronta sujuvaa, kuvat yksityiskohtaiset......monia vinkkejä alkajille ja jo konkareille. Suositteluni.
Minnuli

Aurinkoisia värejä ja Marimekkoa

Todellakin. Kaupunkiin avattiin uusi Marimekon liike ja toinen myi omia varastojaan pois. Eli osa tavaroista ja kankaista sitten muutti kotiimme.
Päätin ostaa ystäville jo joululahjoja. Luotan siihen, että eivät lue tätä kohtaa...toivossa on hyvä elää. Marimekon Unikko purkit olivat todella edullisia ja niitä ostin reilusti jemmaan. Aurinkoisen värisen jämä kankaan nappasin mukaani ikkunalta, jonne se oli laitettu esille pöydän päälle.Hintaa en muista, mutta kuitenkin.
Mekosta tulee kolmen konstin mekko ja jämä kankaasta tunikaan jotain rimsua tai hihaa tai muuta olennaista.

Yksikätisenä tämä työskentely täällä on hieman kinkkistä ja hidasta, mutta lopputulos on aina palkitsevaa...en ole sellaista joutenolo tyyppiä lainkaan. Muistan olleeni nuoruudessa kuuhullu ja valvoin ja touhusin kaikki kuutamoyöt läpeensä. Milloin siivosin, milloin luin, milloin herättelin muita perheenjäseniä seurustelemaan kanssani....jos tämäns. hulluus on periytyvää niin parempi on opettaa versolleni sitten ompeluntaitoja. Voi huoletta surruttaa koneella läpi yöt.

Lisää päivityksiä tulossa....
Minnuli

19. toukokuuta 2010

Kesäiset shortisit

Nämä kesäiset shortsit on ommeltu Ottobre 03/07 kaavoilla.Olivat todella helpot ja ulkosaumoissa ei ole ompelusaumoja lainkaan, vaan shortsit on ommeltu kahdesta kappaleesta ja resori vyötärölle. Lahkeissa on pelkkä saumuriommel. Vyötölle ompelin pätkän Iinulta tilaamastani nauhasta.
Molemmat kankaat ovat siis >Erurokankaasta tänään ja metrihinta oli vaivaiset 3,90, joten mukaan lähti puolitoistametriä per kangas.Ehkäpä sitä olisi voinut ostaa enemmänkin.
Kangasta meni shorteihin 30cm per kpl. Edullista siis....työn alla on paidat vielä näihin, jolloin shortsisetit ovat valmiina ja koekäyttäjä saa pukea ne päällensä.

Minnuli

Eurokankaasta hankittua

Tänään päätin piipahtaa paikallisessa Eurokankaassa hieman tutkailemassa trikoo-koreja, josko siellä olisi löytöjä.
Olihan siellä vaikka mitä.....tosin kun tulee luettua muiden blogeja huomaa, että muut ovat löytäneet vaikka kuinka ja mitä, mutta itse ei juurikaan mitään. Ehkäpä tuo tunne tuli siitä kun täällä oli mitä ihastuttavin kangaskauppa, joka sitten lopetti ja nyt täytyisi uutta etsiä.
Suuri käsityölehden sisällä oli kerrottu Keravalaisesta kangaskaupasta, joten ehkäpä auto pitää suunnata sinne ja katsastaa tilanne.
Nämä kaikki kankaat ovat trikooneulosta.
Tämä puuvillakangas on tarkoitettu mitä ilmeisimmin tilkkutyöhön, mutta pakko oli se kuitenkin mukaan napata.
Ajattelin tehdä siitä sellaisen tunikan Kolmen konstin mekko-kaavalla. Pystysuorista raidoista teen helmaan rypytyksen, vaikka langansuora meneekin väärään suuntaan. Täytyy vaan pestä kangas ensin.
Iinun verkkokaupasta olen myös ostanut kaavoja ja kankaita. Kuvat tulee niistäkin illalla.....kääk!!! Huono muisti.
Miten ihanaa oli saada Iinulta paketti. Kankaat olivat pakattuna ihanaan silkkipaperiin ja sidottu kiinni narulla. Kaavat olivat pakattuna hyvin ja palvelu oli äärettömän nopeaa. KIITOKSET IINU!!
Täällä valmistuu hitaasti mutta varmasti käden ollessa tikattuna. Kesällä onkin sitten enemmän aikaa tehdä.
Minnuli

lankashopin hullunhalvat päivät

Tässä toukokuun alussa tuli vietettyä vappu ja valmisteltua käsileikkaukseen. Ei mitään vakavaa, mutta hermojen oli pakko saada lisätilaa.Nyt sitten ollaan käsi vielä tikattuna perjantaihin saakka, mutta kovasti touhuan täällä oikealla kädellä.
Kummasti sitä voi shoppailla yhdellä kädellä, istuttaa kukkia ja kaivaa pistolapiolla, mutta multasäkkien roudaamiseen tarvitaankin jo järeämpää asetta, nimittäin mummoa.;-D
Mummo on ollut taas meillä ahkerasti auttelemassa lapsen kanssa, kun en voi nostella mitään.
Tuntuukohan mummolta kohta siltä, että on melkein talon asukki, meinaanniin paljon on meillä ollut koko kevään aikana.
Teetee shopissa oli halvat päivät, jossa myytiin kovasti erilaisia astioita ja mallineuleita. Yllä olevat astiat muuttivat sitten meille ja tuli ostettua peltipurkkeja ja yhden mallineuleenkin sieltä henkarista sain napattua. Vaivaiset 12 euroa maksoi Smart-langasta neulottu kirjoneule.Olisin ostanut tytölle ja lahjaksi niitä, mutta eräs nopea nainen kerkesi kaapata tangon tyhjäksi. Niinhän sitä sanotaan, että vain nopeat elävät.....kyllähän miekin, mutta jäin höpöttää tutun kanssa niin siinä oikea syy.
Villapaidasta en muistanut ottaa kuvaa, joten lataan sen vielä tänään.
Kyseinen liike järjestää kesäkuussa KIP- päivän ja ajattelin osallistua sinne tänäkin vuonna......vihdoinkin pääsee neulomaan jotain ilman kiirettä.
Lankoja en ostanut kuin muutaman kerän, joka tarkoittaa että niitä oli viisi. Olin todella päättänyt, että vanhat pitää ensin kuluttaa.
Ensi kerralla halvoilla päivillä pitää olla nopeampi ja rupatella kun ostokset on tehty......siinäpä tavoitetta.♥

Minnuli

Pääsiäisestä äitienpäivään.

Aurinkoista toukokuuta kaikille.Pääsiäisestä on aika hurahtanut kuin siivillä..............tosin paljon on tullut tehtyäkin ja suurinpana projektina on ollutkin pihan kunnostaminen ja kukkien istutus.
Äitienpäivää vietimme rauhallisin merkein ensin mummin kanssa ravintolassa syöden perheen kera, johon tietty lasken veljeni.;-D Kuuluu jo kalustoon.ha haa. Tosi mukavaa oikeasti olla aina aktiivisesti tekemisissä päivittäin.Onhan hän myös tyttäremme kummi.
Ravintola tuokion jälkeen m,enimme leikkipuistoon jatkamaan päivänviettoa. Taisikin olla kaikille ensimmäinen vietto siellä sitten yli kolmenkymmenen vuoden....jokainen teki hiekkakakkuja ja tutkaili leikkipuiston vempaimia ihmetellen ja muistellen menneitä kuinka sellaisia ei ollut meidän lapsuuden aikana.
Seuraavana aamuna vietimme sitten minun äitienpäivää. Miten ihanaa oli saada kahvia ja yllätyksenä miehen ja tytön tekemää mansikkakakkua. Tytär oli päiväkodissa tehnyt hienon kipsityön ja sain siis minäkin sellaisen taulun jossa on lapsen kädenjälki. Mieheltä sain perinteistä Kalevalaa, joka onkin minun suosikkini kautta aikoijen. Takuuvarma menestys lahja siis.
Päivä meni lupsakasti ja iloiten siitä, että saan olla äiti. Itsestäänselvyyshän se ei missään nimessä ole kenellekään.
Toivottavasti itsekukin sai nauttia omasta äitienpäivästä ja ne joilla lasta ei ole, niin toivottavasti olitte saaneet lapsettomienlauantaina koottua voimia suureen koitokseen ja kyläilyihin.

Minnuli

3. toukokuuta 2010

Haaveidenlista...

Huomasin Päivänsäde&Menninkäinen-blogista listan, johon oli listattu asioita, joita haluaisi kevään ja kesän aikana toteuttaa. Taidanpa minäkin kirjata omaa listaani tänne ylös.
 
-Haluaisin ommella,ommella, ommella ja neuloa.
Keskeneräisiä töitä löytyy paljon ja ne haluaisin saada valmiiksi sekä kesäksi
uusia vaatteita lapselle että itselleni.Lisäksi verhoja tarvittaisiin moniin huoneisiin. Paljon on vielä suunnitteluvaiheessakin vasta....kaavoja ahkeraan piirretty ja leikattu.

-Pihan laittoa odotan myös innolla,sillä tässä paikassa on nyt asuttu reilut puolisen vuotta ja kukkapenkkien teko kutkuttaa.
 
-Haaveilen rentouttavasta kesästä ilman stressiä ja turhia paineita.

-Haaveilen käyväni kesän aikana parilla suunnitellulla lomareissulla ja korkeasaaressa tai kotieläinpuistossa.

-Haluaisin tavata kummipojan kesän aikana ja hänen vanhempansa.

-Haaveilen terveestä perheestä, sillä kevät on aika lailla koetellut kaikkia perheenjäseniä mummoa myöten. Kiitoksia vaan mummolle hoitoavusta.

-Haluaisin myös pitkästä aikaa lukea hyvän kirjan.
 
Minulla vain on tapana hyvän kirjan käteen saatuani,
lukea niin, että muut työt unohtuvat kokonaan
siksi ehkä lukeminenkin on jäänyt nykyisin vähemmälle.

Mistä pienistä asioista sinä haaveilet arjen keskellä?
Haastan kaikki blogin lukijat kokoamaan listaa omaan blogiinsa taikka kommenttilaatikkoon! :)
Aurinkoista kevättä kaikille!
 
Minnuli