Sivut

27. heinäkuuta 2010

Hellepäivinä villasukkia

Miehen kalakaverille lupaamani villasukkapari on valmis vihdoinkin. Hellepäivien iltoina on vain hieman hullulta tuntunut neuloa villaisia sukkia, mutta hulluus mikä hulluus....pääasia että itse tiedostaa asian.
Sukkamalli on perussukka ja kirjoneulemallit on omasta päästä. Villalankana on miesten suosima seiskaveljes. Sitä kun voi huoletta pestä pesukoneessa ja kestää iät ja ajat käytössä kuulema.
Seuraavaa sukkaparia sitten vaan tekemään sillä lupasin hänelle kaksi paria.
Minnuli

26. heinäkuuta 2010

Onnittelut 1-vuotiaalle blogilleni

Olinpa melkein unohtaa laittaa onnittelut yksi vuotta täyttäneelle blogilleni.
Vuoden aikana olen saanut yllättävän paljon aikaiseksi, mutta enemmän olisin ehdottomastai halunnut tehdä. Aika vaan on rajallista ja perhekin tarvitsee huomiota käsitöiden lomassa.
Kuvassa lempi ruusuni, joka kuoli muuton yhteydessä. Joka tietää ruusun nimen niin laita kommentti. Olen meinaan unohtanut sen. Jatkuva kukinta ja kasvaa reilusti yli metrin korkuiseksi.
Minnuli

24. heinäkuuta 2010

Kukallinen neulatyyny

Tällä kertaa tein jämäkankaasta itselleni lopultakin tuon neulatyynyn. Tildakankaasta olisi tullut hienompi versio, mutta oli noista hatuista sen verran jäänyt yli paloja että päätinpä sitten käyttää ne pois.
Kukallinen kangas on Eurokankaasta. Tuntuu, että sitä tusina kangasta on joka putiikissa ja kaipailen mun erikoisliikettä, joka lopetti täällä kotikaupungissani jokin aika sitten.
Neulatyynyn halkaisija on 21 cm+saumanvarat. Jos omaat paljon neuloja suosittelen heti tehdä parisen senttiä suuremmaksi. Tällainen väkerrys siis tänä aamuna tuoreiden sämpylöiden lisäksi.
Minnuli

23. heinäkuuta 2010

A-linjainen trikoomekko

Tämän mekon ei oikeastaan ollut edes tarkoitus valmistua näistä kankaista, mutta olin ostanut aiemmin Eurokankaasta muutaman metrin tuota kangasta. Toukokuun puolella muistaakseni tein Mymmelille sittä paidan ja shortsit. Sunnuntai aamuna väkersin siitä itselleni shortsit, joista en ole vielä kuvaa saanut otettua. Pitäisi oikeastaan ottaa aina heti se kuva jotta taatusti sen saa.
Kangasta jäi siis yli ja ajattelin hyötykäyttää sitä mekon yläosaan ja alaosassa on luonnonvalkoista trikoota.
Malli on SK 06/98 ja nimellä A-linjainen trikoomekko.
Kaava oli helppo ja mukava toteuttaa. Rintojen kohdalla oli molemmilla puolilla kahdet laskokset. Taakse ei tarvinnut vetskaria laittaa, mutta seuraavaan mekkoon kyllä sillä teen sen puuvillasta. Mulla näyttää olevan tapana tehdä aina muutama samalla mallilla ja jatkaa sitten seuraavaan projektin pariin.
Muuta: Neulatyynyt muuttivat anoppilaan ja mummolaan.
 Leikkimökkiprojekti jatkuu päivittäin.
Miehn kalakaverin villasukat tulisi saada piakkoin valmiiksi, sillä ensikuun loppupuolella tulee taas pitkä tauko tähän ompeluun ja neulomiseen. Oikea käsi leikataan nyt sitten vuorostaan ja ompelu on siis edellistä kertaa vaikeampaa....tarttee varmaan opettaa mummoa ompelemaan jos vain haluaa??
Mukavaa perjantai-iltaa kaikille ja nautinnollisia käsityöhetkiä.
Minnuli

21. heinäkuuta 2010

Yksi immeinen ja miljoona hommaa

Kuten otsikostakin huomaatte, niin näinhän se yleensä tuppaa käsityöimmeisillä ja perheellisillä olemaan. Eikös?
Ensinnäkin: pihallamme on siili vieraillut useaan otteeseen, jota olemme sitten Mymmelin kanssa ihmetelleet.
Mymmeli  vaan on enemmän innoissaan tuttavuuden tekemisestä kuin siili.;-D
Toiseksi: Leikkimökki on alkanut saada uutta ilmettä ja alkaa näyttämään jo ns.Villa Isabellalta pikku hiljaa. Ulkoinen olemus on saanut jo maalia pintaan, mutta koska kyseessä on punamaali, tarttee sitä maalata useampaan otteeseen. Kuistin laudotus on myös saanut ilmettä. Isäntä teki laudoitukset ja hienot kuviot siihen ja maalasimme niitä yhdessä. Osa on vielä tekemättä, mutta taapero kun tuppaa olemaan joka paikassa mukana en voi yksin tehdä niitä ilman, että joku juoksee Mymmelin perässä. Kiitoksia mummille taas vaihteeksi avusta...
Ikkunoiden laudotus saa myös uuden ilmeen ja niitä on jo aloitettu tekemään. Ulko-ovi on valmis muutoin maali vaan puuttuu.Lisäksi sisustusta on tehty lisää ja Uppo-Nalle taulu on muuttanut leikkimökkiin.Kuvia tulee kunhan kaikki on lopullisesti valmista.
Kolmanneksi: Ompelin itselleni shortsit sunnuntai aamuna, kun vanhat 16-vuotiaana ostetut sitten sanoi itsensä irti. Ihme ettei vaatteet kestä kauempaa!! Olihan ne jo tosin 22-vuotta vahat, niin kaipa niillä alkoi jo ollakin oikeus päästä shortsitaivaaseen...Vai? Kuvia vaan en ole ehtinyt niistä napata, kun on kovassa käytössä päivittäin.
Neljänneksi: Olen täällä iltaisin piirrellyt kirjaston käsityölehdistä hullunlailla kaavoja ja kopioinut ohjeita ja loppusuora alkaa häämöttää hiljalleen.
Viidenneksi: Aloin eilen leikkamaan kaavoista itselleni kivaa trikoomekkoa, mutta kappas,kangas loppui kesken. Toki oma vika kun en sen enempää laskeskellut, mutta puoli yhdentoista aikaan illalla ei järki enää loistanut kovinkaan kummosesti...suuntana on kangaskauppa tänään.
Kuudenneksi: Saimme toissa päivänä Mymmelin kanssa uuden kulkupelin,nimittäin pyörän. Sillä eilen huristelimme pitkin pitäjiä ja kävimme katselemassa Highlander sonneja. Sattui vaan niin, että fillari levisi ensimmäisen puolen kilometrin matkalla ja piti mennä heti pyöräliikkeeseen. Kesäduunarit olivat hoitaneet homman huonosti. ARRGGHH!!!
Viimeiseksi eli seitsemänneksi: Tekeillä on yksi hame Mymmelille, yksi mekko kaverin tyttärelle ja suunnitteilla pari juttua syksyksi.....mutta ensin nämä päätökseen ennekuin lisää...
Hei, ai niin, selaillessani noita ruotsinkileisiä käsityölehtiä oli siellä ohje kuinka tehdä kauniita rintakoruja tilkkukankaista. Arvatkaapa nehän oli samalla mentaliteetillä tehtyjä kuin viimeksi päivittämäni neulatyynyt. Niistä on siis moneksi.;-D
Siellähän se ystävämme siili taapertaa....Seuraavaksi kuvia tehdyistä töistä. Mukavaa keskiviikkoa kaikille.
Minnuli

15. heinäkuuta 2010

Neulatyynyt

Eilen iltasella tein kaksi neulatyynyä ihan vain kokeiluna. Vasemman puoleinen on isompi halkasijaltaan kutakuinkin 18 cm ja pienempi sitten 16 cm. Päälipuolinen kangas on Tildaa ja alempi oli jotain jämäkangasta, joka kuitenkin sopi yhteen tuon Tildan kanssa.
Kaapissa oleva naruni oli mielestäni tähän tarkoitukseen aivan liian paksua, mutta menetteli.
Valitettavasti nämä neulatyynyt ovat liian pieniä minun nuppineulamäärälle, mutta annan ne eteenpäin tutuille.
Kokeilen omaan tarpeeseen tehdä hieman suuremman vielä.
Minnuli

13. heinäkuuta 2010

Lasten hellehattuja

Viimeisiä hattuja olen tässä kesä helteessä vielä ommellut. Kuumaa riittää ja vaikkei saisi niin hieman toivoisin, että tää helle alkaisi jo pikkuhiljaa hiipumaan ainakin kymmenisin astetta.
Hattujen kaava on sama kuin edellisten hattujen eli Ottobren sivuilta ladattu lasten hellehattu.
Tämän hatun kangas on kahdesta eri paikasta: Kukallinen puuvillapopliini Iinulta ja vishyruudullinen kangas on löytö kaapista.
Näitä yllä olevia hattuja tein kaksin kappalein.Kankaat ovat Eurokankaasta.
Lisäksi tilasin Huvikankaasta muutamia kankaita ja Iinulta pari kaavaa edellisten lisäksi. Uusimmassa Burda-lehdessä oli paljon kivaa. Suosittelen kirjastoon sitä lukemaan tai sitten hankkimaan sen kotiin.;-D
Nyt kohti uusia ompeluksia ja neulatyyny olisi seuraava ajankohtainen asia.Oikean mallin löysin engallinekielisestä blogista. Malli oli tehty kankaasta, mutta hahmotelman saatte neulatyynystä myös täältä Kliksaus!!
Minnuli

7. heinäkuuta 2010

Kesäiset hellehatut aikuisille

Olen tässä kuumassa helteessä saanut jotain aikaiseksi. Nämä kolme hattua ovat menossa Turun saaristoon pieneen kauppaan myytäväksi yhdessä muutaman lastenhatun ja hellemekon kera.
Kankaat ovat Eurokankaasta, paitsi ylimmässä hatussa on Iinulta tilattua puuvillapopliinia kukkakuvion muodossa.
Kaava on oteetu Modasta. Laitan lehden numeron pikimmiten. Lierissä on tulikangasta,hattuosa tehty neljästä palasta ja lieri kahdesta. Samanmoinen satsi sisäpuolelle.
Hatut valmistuivat nopsaan ja niitä oli mukava tehdä.
Minnuli

Kangasmarkkinat osa 1

Tervehdys kaikille.
Nyt olisi myytävänä oransissta reikäneulosta tai jotain sinnepäin. Urheilijoiden vaatteet ovat useimmiten tästä kankaasta. Kangasta on reilu 2 metriä ja tuotu Jenkkilästä.Oikeanpuoleista kangasta puolisen metriä ja nuo kaksi ovat samaa kangasta reilut puolitoista metriä.
Hinta: 12€ sisältää pk:t. Laita meiliä, jos olet kiinnostunut.
Minnuli

5. heinäkuuta 2010

Prinsessamekko 86-92cm kaupan

Prinsessa-kankainen hellemekko myytävänä. Kangas tuotu Jenkkilästä, mutta valmis mekko oli siis liian pieni Mymmelille. Hellomekon koko 86-92 cm. Takana sauma. Ommeltu saumurilla ja olkaimina on Iinulta ostettua perhosnauhaa. Halutessa voin vaihtaa siihen silkkinauhat perhosnauhojen tilalle,(helpompi solmia rusetille.)
Ompelin mekon eilen.
Hinta: 16,60 € ja sisältää postikulut.
Laita spostia, jos olet kiinnostunut ostamaan.
MYYTY!!
Minnuli


4. heinäkuuta 2010

Hannah puseroita kaksin kappalein

Tilasin Iinulta taas vaihteeksi muutaman kaavan ja hieman kangasta.Iinun valloittavaan blogiin ja putiikkiin pääset painamalla linkkiä.Klikkaa tästä.
Kuvan paita on kokoa 98-104 cm eli meidän iloiselle Mymmelillemme vielä hieman suuri, mutta hyvää vauhtia on koko siirtymässä jo tuohon 98 senttisen suuntaan ja vanhoja vaatteita ajattelin pistää myyntiin piakkoin.
Kangas: Kukallinen puuvillapopliini on Iinulta ruudullinen kangas Design Four Seasons.
Kaavana on Farbenmix Hannah.
Paita oli todella helppo tehdä ja toteuttaa, joten en enää ihmettele kuinka monien blogissa onkin tuota kaavaa aktiivisesti käytetty. Näin tullaan myös meillä käyttämään vain kankaat muuttuvat ja kaavaa voi vielä paloitella esim tilkuiksi.
Tässä olen vasta menossa silittämään paitaa, mutta Mymmeli halusi heti sen päällensä, joten otin samalla kuvan. Kuten huomaatte niin paita on vielä hieman liian suuri. Tässä paidassa en käyttänyt saumanvaroja.
Tämä toinen paita on myöskin Hannah kaavalla. Hihoihin en laittanut kuminauhoja kuten edelliseen. Kangas on Eurokankaan käsityökangasta.Sitä oli palanen myytävänä kilohinnalla.
Hihassa on Farbenmixin merkki. Molemmissa paidoissa on hihat leikattu samalla tavalla. Valitettavasti unohdin vain vaihtaa kangasta, jotta olisi erottunut paremmin, mutta lopputulos on mielestäni kuitenkin onnistunut.

Tänään olen muutoinkin ollut ahkera. Ompelin lopultakinmuuttoome jälkeen Mymmelin huoneeseen verhot ja sain ne ripustettua ylös. Korjasin veljeni farkut ja ompelin siis kaksi Hannah-paitaa ja yhden hellemekon.
Valitettavasti hellemekko jäi heti pieneksi ja tulee huomenna myyntiin.
Äitini toi ulkomaan matkoilta Prinsessa-kangasta palasen, mutta valitettavasti palanen vastaa 86-92 cm lapsen kokoa.
Muutaman tunnin pähkäilyn jälkeen päädyimme mieheni kanssa siihen, että turha pitää sitä itse, kun ei kunnolla mahdu päälle ja puristaa. Emmehän me itsekään kulje pienissä vaatteissa.
Siis!!! Huomenna kannattaa viimeistään kahden aikaan tsekata mekkoa ja laittaa meiliä, jos haluaa ostaa ko.vaatteen. Kangas siis Jenkkilästä.
Huomiseen.....♥
Minnuli

2. heinäkuuta 2010

Valkoista, kerrottua ja niin tuoksuvaa

Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoilleni ja kaikki kommentit ovat tervetulleita. Huomaan, että lukijoita on paljon ainakin laskurinlukemat viittaavat siihen....joten olisi kiva kuullakin teistä.
Pionit ovat pihaltamme ja käymme Mymmelin kanssa niitä ihailemassa ja tuoksuttelemassa. Nyt ehdotuksia siis kaivataankin. Miten saisin tallennettua tuoksut pussiin ja voiko niitä esim. kuivattaa? En ole siis mikään puutarhanihme, mutta kovasti yritän siellä enemmän tai vähemmän touhuta. Luultavasti intoa on enemmän kuin taitoa. Jostainhan se innotus eri aisoihin kaikilla lähtee.
Minnuli

Leikkimökkiin kurkistus 2 ja nirunarumekon päivitys

 Niinpä, kuvia on tullut otettua, mutta aika ei ole aina riittänyt, että olisin saanut niitä päivitettyä. Ensimmäiseksi lisäsin kuvan tuonne Nirunarumekon kohdalle, josta pääset painamalla tästä: NAPS!!
Siinä ko. mekko on oman tyttären päällä. Myyjäiset menestyivät äärettömän huonosti, sillä paikalliset torikauppiaat sijoittivat minut paikalle, johon ei ostajia tullut. Saaristolaiset kun ovat ns. sisäänpäin lämpenevää sorttia. Kaikella kunnioituksella saaristolaisia kohtaan.Toki asiaa voi katsoa myös toiselta kantilta, että ko.päivä oli juhannuksen aaton aatto....että ehkäpä ensi kerralla sitten. Aluksi mietin, josko olisin tänne laittanut niitä myyntiin, mutta lopputuloksena päätin pitää vielä toistaiseksi muutaman mekon itse.

Seuraava päivitys koskee kurkistusta leikkimökkiin.
Sisäpuolelta olen siis leikkimökin maalannut. Ajattelin ensin hempeän vaaleanpunaista, mutta muutin mieleni ja väriksi tuli sitten maalarinvalkoinen, sitä kun oli valmiiksi isännällä kotosalla. Kahteen otteeseen sain mökin maalata,sillä niin likainen se oli. Verhot ompelin ikkunaan ja lusikoista tein naulakon. Ikivanhan keinun ostin kierrätyskeskuksesta samoin kuin pikkupiian peilin. Peili on vielä täällä sisällä tallessa ja ensi kesänä aloitan virallisen sisustamisen, kun Mymmeli siitä jotain jo alkaa hiljalleen ymmärtämään. Näillä mennään siis tämä kesä ellei ihmeitä tapahdu ja jotain osu suoraan katseen alle.
Mökki edestä. Kuistin aidat ovat tarkoituksena vaihtaa. Isännän kanssa meinasimme tehdä siitä hieman koristeellisemman. Ovi olisi tarkoitus tehdä kokonaan uudelleen ja laittaa siihen kahvat sekä sisä-, että ulkopuolelle.
Mökin sivusta ennen istutusta. Nyt siihen on laitettu liuskekiviä ja istutuksia, jolloin siitä tuli esteettisesti hieno.;-D
Mökin pääty seinä suoraan ovesta katsottuna. Kuten huomaatte maalaus oli paikallaan.
Sivuseinä
 Toinen seinä. Siinä on ikkunasta murtunut palanen.Pleksin vaihto siis.
Laura Ashleyn kankaasta ompelemani sivuverhot. Keinutuoli sieltä kierrätyskeskuksesta. Maksoin muistaakseni vitosen.
Lipasto löytyi ulkovarastosta. Puhdistin sen vain huolella ja siitä tuli vielä valkoinen. Puinen lasten oppimateriaalina ollut taulu on päiväkodista saatu. Siitä kun puuttuu muutamia paloja, mutta se ei meidän tahtia haittaa.
Tästä huomaatte sitten eron maalatulla seinällä ja maalaamattomalla. Toivottavasti mies saa ovet laitettua kuntoon ennen syksyn tuloa. Villa Isabella kyltin teko ulkooven yläpuolelle on vielä suunnitteluvaiheessa....sadepäivinä sitten on aikaa enemmän suunnitella ja toteuttaa. Nyt aika menee lomaillessa Mymmelin kera ja tuotoksia ei luultavasti valmistu niin tiuhaan kuin parina viime kuukautena, tosin eihän sitä tiedä.
Leikkimökin eli Villa Isabellan avajaisia juhlimme ensi kesänä, jolloin on ns, tupaantulijaiset.
Minnuli