Sivut

29. tammikuuta 2011

Punainen Fleecenuttu ja Suloinen Ompelijatar

 
 Aloitin nutun leikkamisen jo viikolla, kun oli jokunen hyvä hetki sairauden aikana, mutta sain ommeltua sen pieninä rykäyksinä tässä muutamana iltana.
 Nuttu on Ottobren kaavoilla tehty 03/04 lehdestä koolla 110cm.
Kangas on Eurokankaan palalaatikosta ostettua. Napit ovat paikallisesta nappiputiikista. Vahingokseni yksi nappi uupuu ja saan maanantaina käydä hakemassa yhden napposen tuohon kauluksen kohdalle. Toivottavasti on vielä samanlaisia jäljellä tai otti ohraleipä.
Muutama vikatikki reunasta, kun oli pikkuinen ompelijatar vetelemässä helmoista, että milloin valmistuu tuo nuttunen.
Tässä tämä pikkuinen ompelijatar sitten nuppineuloilla ja kankailla sekä mittanauhalla tekee töitä ahkeraan. Saksia jo kyseli, joten tarvinnee sitten nekin piakkoin hankkia....voihan sylvi, sitten taitaa kankaat olla pikkuisina silppuina.♥
Nuttu oli vielä isohko, mutta otan paremman kuvan kunhan saan tuon ylänapin.

Muuta:
Piakallinen kangaskauppa sitten lopettaa taas ja Eurokangas on taas yksivaltiaana täällä, jolla jotain kivoja kankaita on saatavana. Harmi. Pikkuisesta kangaskaupasta kävin ostamassa pienen palasen puuvillakangasta, joka ilmoitti sitten lopettavansa.:-C

Päivällä piipahdimme peltorallia seuraamassa.
Moottorin hurina oli aikamoista.
Lauantai-iltapäivä meni siis rallin merkeissä.....
......ja nyt neulomaan.
Mukavaa viikonloppua
Minnuli

4 kommenttia:

  1. Moikka

    Kyllä on kieli niin keskellä suuta kun voipi olla.-Posket punaisina kuin puolukalla.Tarkka on homma, ei saa mennä pieleen...
    Ei voi mummu kuin ihmetellä pikku-kultaansa.Kyllä on niin "reipas". Ei taida kaksivuotiaat vielä harrastaa ompelua...muistaakseni....
    - Mummu-

    VastaaPoista
  2. Sanopa muuta.
    Nuppineulat ovat typyn parhaat jutut. Joka palloon pitää se nuppineula laittaa tarkkaan ja sitten mitalla vielä tarkistaa mitat.
    Viisi vuotiaana varmaan jo ompelee jotakin.♥

    VastaaPoista
  3. Tosi nätti :)

    Meil leikataan jo tosi kätevästi!
    Aluks sellaisilla lasten muovisaksilla harjoiteltiin (leikkaa vain paperia). nyt sujuu jo hienosti normi pienillä saksilla (äiti tietysti haukkana seuraa kokoajan vieressä) :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä Sani.♥
    Olen maanantaina menossa niitä saksia ostamaan.
    Tuntuu, että niitä saa nyt vahtia haukan lailla ettei sakset katoa pöydältä.
    Liiduilla piirrettiin jo keittiön laatat alkuillasta.....huh huh!
    Ehkäpä meillä on tulossa maailman uudet vaatesuunnittelijat. ;-D

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi.