Sivut

11. heinäkuuta 2011

Cupcake "Laihduttajan unelma" 110-116cm


Tervehdys kaikille ja onkin pitkä aika siitä kun viimeksi olen päivittänyt blogiani.
Pahoitteluni ensinnäkin niille, jotka ovat sitä ahkerasti aiemmin seuranneet.
Tähän kirjoittelun ja päivittämisen puutteeseen on kyllä syykin ja sen voisi muokata näin: liikuntakärpänen.
Aloitin kuntoilun tuossa kevät talven tiimoilla ja kaikki ylimääräinen aika, jota muutenkin lapsiperheessä on vähän niin olen käyttänyt liikkumiseen. Näin ollen käsityöt ovat jääneet hieman vähemmälle. Jossainhan se näkyy kun satsaa muuhun.
Positiivisena on että painoa on tipahtanut matkan varrelle 13 kiloa ja tästä on hyvä jatkaa.
Nyt kuitenkin huomasin Mymmelin kaappeja siivotessa, että mamsellin tarttee alkaa välillä ompelemaan taas.
Illalla syntyi tällainen laihduttajan unelma:Leivospaita.
Kankaat olen hommannut viime Iinulta ja muistaakseni Kangastukusta.
Mallina on Hannah-paita, jonka kaava on sekin Iinulta. Koko on 110-116cm.
Meillä on kovasti tykätty tuosta mallistasen helppoudesta ystistää vaate mihin alaosaan tahansa ja siihen saa upotettua kaikki mahdolliset jämäpalat tai tehtyä tikuista mukava kokoelma. Olen aiemmin postaillut muutamia tekeleitä myös.


Näin kesälomalla on käyty Muumimaailmassakin, jonne Mymmeli olisi voinut jäädä asumaan.
Ensi vuonna täytynee mennä uudemman kerran jos muumivillitys jatkuu näin kuumana vielä.
Naapurilta sain kivan hyllyn, mutta oli väärän värinen makuuni, joten se joutui kätöstemme alle ensimmäiseksi. Pahoitteluni ystäväni....tiedän että sillä on tunnearvoa sinulle.
Hiomakoneella vetelin suurimmat ja yhdessä Mymmelin kera sitten hioimme sitä siihen kuntoon että seuraavaksi odottaa maalaus.
Tarkoituksena on tehdä siitä Keijujen unelma hylly.

2,5vee täydessä työn tohinassa.
Viime kesänä olikin tämä leikkimökki puuhastelun alla. Muuton yhteydessä saimme sen hilatuksi tänne uuteen kotiin hiiapilla ja kuorma-auton kera.
Kesän korvilla laitoimme sen suoraksi ja terassin alkua olemme jo tehneet, mutta roundup taitaa saada meiltä kädensijaa....kuten huomaatte.
Lisäksi: Pihalla ei ollut istutuksia, ei nurmikkoa, ei hiekkalaatikkoa, vaan tämä oli täysin tekemätön. Kaikki ylimääräinen aika lenkkeilyn, perheen, työn jälkeen on uponnut puuhommiin, pihahommiin ja istutusten tekemiseen.
Tämä varmaankin selittänee miksi minusta ei ole kuulunut.
Tästä on hyvä jatkaa ja leikkelinkin tässä iltapäivällä pinon paitoja, jotka odottavat ompelemista ja muutama keskeneräinen työ odottaa vielä keväältä.

Aurinkoista kesää ja toivotaan että vettäkin sataisi joskus.
Minnuli

2 kommenttia:

  1. Vau, upea saavutus!!!
    Tääl mennään takapakkia laihdutuksessa, mut syksyl sit tsempataan ku saadaan remontti ja muutto pois alta.
    Ihana paita! Ja puuhaa riittää varmasti ulkosalla, niin täälkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Sani.
    Olen lueskellut iltaisin blogiasi, mutta en ole kommentoinut.:-C
    Pihahommia riittää, mutta syksyllä on sitten taas hyvin asiat ja aikaa enemmän ompeluun. Olet paljon saanut aikaiseksi ja sängyt olivat upeita. Loistosuoritus teiltä kaikilta.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi.