Sivut

4. helmikuuta 2012

Huovutuskurssi 4.2-5.2.2012


Olen ilmottautunut parisen viikkoa sitten ruotsinkileliselle huovutuskurssille, jonka vetää erittäin ammattitaitoinen huovuttaja.
Olen muutamia pieniä huovutustöitä tehnyt, mutta oikeastaan se rohkeus on puuttunut alkaakseni tekemään jotain isotöistä.
Yllätys olikin suuri, kun huomasin miten helppoa ja mukaansa tempaavaa huovutus on. Lisäksi aika lailla jumppaamisestakin tuo käy....alaselän lihakset ovat aika lailla aktiivisessa käytössä alati.

Mymmelille aloitin tekemään dagistossuja, koska edelliset menivät perjantaina rikki.

Tässä on tossusta vasta raakaversio ilman että sitä on kastettu vielä kertaakaan. Huomenna saan ne valmiiksi ja päivittelen sitten koko tekohetken kuvat ja siloitellun lopputuloksen. Nyt tossut ovat saunassa kuivumassa odottaen huomista käsittelyä.




Muuta:
Ompeluhuone on vielä muuton jäljiltä täydellisessä kaaoksessa. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Sisutaminen on nyt kovasti ajan hermoilla. Olen myynyt ison kasan huonekaluja pois ja ostanut muutaman tilalle.
Tästä on hyvä jatkaa kohti maalaisromanttista kotia kera muumivillityksen.

Pakkasen kirvoittamaa lauantaita kaikille
Minnuli




4 kommenttia:

  1. Hei
    Tossuista tulee ihanat!!
    Isabella on varmasti myös täpinöissään.
    Hyvää jatkoa lauantaille.
    Terveisin
    mummu

    VastaaPoista
  2. Ihanat tossut, kävin tyttöjen kanssa handarbetsträffar för daglediga mammor, mutta en ole vielä saanut ne nettiin. Loman jälkeen sitten kun ne 2 viimeistä angry birdsit ovat valmiita.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan näköiset tossut, ihan superihanat. Olen vasta aloittelija, mutta mistä voisin kysyä ihan tarkat teko-ohjeet ;) Asta-Öhön ;)

    Terveisin huovutukseen hurahtanut..

    VastaaPoista
  4. Moikka
    ja kiitoksia kehuista. Omasta mielestäi niistä tuli onnistuneet myös, mutta parempi versio on mielestäni nuo Haisulitossut.
    Kirjastosta saa aika kattavan aineiston lainaksi ja siitä on helppo alkaa hiljalleen villaa työstämään.
    En ole vielä mikään ammattilainen,aloittelija itsekin, mutta kipinä on huovutuksen mieletön.
    Kansalaisopistot järjestävät kursseja ja niitä saa myös toivoa.
    Neulahuovutus on aluksi helpompaa, mutta märkähuovutus kivempaa ja saa suuriakin töitä valmiiksi aika nopsaan....istuinalusta talveksi muksuille tai itselle on kiva aloitustyö.
    Kerro miten onnistuit ja neuvoa saa kysellä.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi.