Sivut

13. heinäkuuta 2012

Perjantaisia ajatuksia

 Ihanaa perjantai-iltaa kaikille.
Yllä on valmiit harjat, jotka ovat huomenna matkalla saariston kesämarkkinoille myyntiin, kuten myös alla olevat lyhtykisulit. Kisuleista tosin puuttuvat vielä silmät, kun olin aavistuksen mittavirheen tehneenä ostanut kaksi kokoa liian pieniä silmiä joskus alku keväästä. Aamulla siis silmien ostoon ennen myyjäisiä.
Klikkaamalla linkistä: Edellinen postaus näet osan noista harjoista, kun olivat vielä ns. alkutekijöissään.
Itseäni harmittaa kovasti kun harjan varsi jää käteen harjatessa, joten harjan varret ovat vielä naulattuina kiinni, jotta varmasti ei sitä vahinkoa tapahdu.
Naureskelin tuossa muutama tunti sitten kun kävelin ulko-ovesta sisään, että kylläpä se emäntä täällä maalailee, mutta oma harja on täysin ilman mitään maalauksia, joten ehkäpä sekin asia tässä hiljalleen korjaantuu, tai sitten vanha sanonta suutarinlapset jäävät ilman pitää meilläkin kutinsa.
Kissoista on tullut meille yhdessä mieheni kanssa joka vuotinen juttu.
Teemme niitä aina paljon ja sitten toreilla ja turuilla niitä myymme. Olen tavallaan jäänyt toritunnelmaan kiinni, sillä pidän siitä vilinästä ja sosiaalisesta tapahtumasta mikä siellä vallitsee.

Syksyllä on aika tehdä ja oppia uusia asioita, joten kurssitarjonnat on tarkkaan katsottuna ja mietittynä miten niiden toteteuttaminen onnistuu...ehkäpä joskus vielä olisi mahdollisuus osallistua Kankaanpään opiston kursseille ihan viikoksi esim.huovuttamaan tms.
Lisäksi olen huomannut että ruotsinkielisten kurssitarjonta on monipuolisempaa ja inspiroivampaa kuin suomenkielisellä puolella.

Tässä näitä muutamia mietteitä ja kyhäilyt jatkuvat edelleen...pöllöpipo valmistui viime yönä vain silmät uupuvat.

Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.