Sivut

17. marraskuuta 2012

Muumikakku


 Lupasin tehdä ystävättäreni pienokaiselle syntymäpäivälahjaksi täytekakun.
Tällainen siitä nyt sitten tuli.
 
 Olen jo pitemmän aikaa ihastellut eri blogeista täytekakkujen taitavaa koristelua ja ajattelin itsekin hissukseen opetella uutta.
En usko että se mitään suurempaa tiedettä voi olla kuin se että maalaa tai ompelee.
Kädentaitojahan siinäkin tietysti tarvitaan ja mielikuvistusta sekä suuri hyppysellinen kärsivällisyyttä.
Ullanunelmista tein tuossa pienoisen tilauksen ja nälkä tässäkin kasvaa syödessä.

Marsipaanin kaulitseminen tuotti hieman vaikeuksia ja se tuossa kuvassa näkyykin,valitettavasti.

Muutoin olen kakkuun suhtkoht tyytyväinen....ehkäpä seuraava on taas astetta paremman näköinen ja onnistuneempi.

Toivottavasti saaja perheineen ovat kuitenkin kakusta iloisia.

Tomusokeroitu
Minnuli
PS. Olen tänään päivittänyt blogiani useampaan otteeseen, eli kaikki mitkä ovat marraskuun puolella ovat uutta ennen tämän julkaisua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.