Sivut

24. helmikuuta 2013

Helmikuun paketti Sny:ltäni

Voih, SYDÄMELLINEN KIITOS SINULLE SNY:ni.
♥♥♥
Miten ihanaa onkaan saada oikea ja todellinen kirje tänä sosiaalisen median ja sähköpostiaikakauden keskellä.
Mieltä lämmitti erityisesti tuo kirje, joka saisin minut aurinkoiselle tuulelle koko päiväksi. Pienestä se voi joskus olla kiinni tuo iloisuus meinaan.
Paketissa oli minulle uutukaista lankaa Tuve, jota odotan pääseväni piakkoin kokeilemaan. Ehdotin lapasia, ja uskoisin että niistä tulisivat todella lämpöiset.
Nyt en ihan heti uskalla neulo, sillä oikeassa kädessäni on jännetupintulehdus, jota epätoivoisesti yritän häätää ranteestani.
Bambupuikkoja en ole raaskinut hankkia, vaan olen Mammani vanhoilla metallisislla neulonut kaikki nämä vuodet, joten sekin on uutta siis.
Muumit ovat valloittaneet paketin ihanaisilla ilmeillä, ja ystäväni tietävätkin meidän olevan Muumi-faneja. Itse olisin ehkäpä se noita, mutta harmikseni siitä ei ole vielä valmistettu kahvikuppia vaikka olenkin ehdottanut asiaa.
Kiitoksia kankaista. Mieleeni tuli heti idea mitä niistä saisi aikaiseksi ja minulle käy myös kankaat lankojen sijaankin.
Tänään saunapäivänä ajattelin kokeilla toista kasvonaamiota. Toinen oli mustikka ja toinen suklaa.

Olet Sny:ni aivan ihana♥

Olemme pysyneet terveinä. Näin maaliskuun alkaessa meillä alkaa puuhommat ja toivottavasti ehdin ompelemaankin iltaisin. Oma kuntoiluprojektinikin ja elämäntaparemontii on myös kovassa vauhdissa ja tavoitteena olisikin mahdollisuus valmistaa itselle pienempiä vaatteita, jolloin myös kangasta menisi vähemmän ja istuvuus olisi parempi.
Katsotaan mitä suomalaisella sisulla saadaan aikaiseksi.

Toivotan sinulle mitä aurinkoisempia päiviä ja mieltä.
Halauksin
Minnuli

6 kommenttia:

  1. Muumit ovat parhaita :) Mukeissaan Arabia käyttää muumivalikoiman tuotteiden aiheina ainoastaan alkuperäisiä Tove Janssonin luomia hahmoja, joita esimerkiksi Aliisa ja Noita eivät ole. Näin ollen ko. hahmoista ei ole tulossa omia mukeja. (lisää www.arabia.fi)

    Mutta itsekin rakastan sekä Janssonin alkuperäistuotantoa että sen pohjalta tehtyä animaatiosarjaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun tykkäsit paketista :)
    Kankaita voin laitella tuolta kaapun kätköistä jatkossakin mukaan, mutta ne eivät "kasvata" pakettia kuitenkaan. Ne on vähän niinkuin ylimääräisenä juttunua mukana, koska minusta on vain kiva kun saan niitä tuolta kiertoon hyvään kotiin!
    Oi, parantelehan kätesi kuntoon ennenkuin tartut puikkoihin! Jännetupintulehdus on todella ikävä vaiva! Onneksi minulla ei ole ollut sitä vuosiin (eikä toivottavasti tulekaan!).
    Tsemmpiä niin puuhommiin kuin elämäntaparemonttiinkin! Tiedän kokemuksesta, että on mukavampi pukea pienempiä vaatteita päälleen ja myös mukavampi niitä itse suunnitella ja tehdä :) Kyllä se tämä suomalainen sisu on hyvä juttu!
    Oikein mukavaa helmikuun loppua sinulle <3
    Snysi :)

    VastaaPoista
  3. Hienon paketin olet saanut. Kangas on kaunis!

    VastaaPoista
  4. Oletpa saanut monipuolisen paketin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi.