Sivut

6. tammikuuta 2016

Norjalaistyylinen pipo puolisolle

Tämä kirjoneule pipo sai alkunsa oikeastaan siitä kun, pengoin lankavarastoani ja olin iltamyöhään ompeluhuoneessani lukemassa erilaisia lehtiä.
Löysin kassin, jossa oli aloitettuna erilaisia KYH töitä ja puikot olivat niissä kiinni. Näin se arjentouhu ja kiire vie eteenpäin ja oikeastaan oli oikein mukavaa löytää keskeneräisiä töitä.
Kannoin ne lempituolini viereen ajatellen, että aloitnpa niistä, mutta koska lankavarastoistani löytyi lähitilan tuottamaa 100% lampaanvillalankaa, niin sovelsin sitä norjalaislehden ohjeeseen.
Kuitenkin, kaikki ei mennyt kuten Strömsössä, vaan minulla oli puolinumeroa liian suuret puikot lankaan ja kuvioon nähden, niin piposta tuli liian leveä että pitkä.
Laitoin sen pesukoneeseen ja kuivuriin, jonka jälkeen vielä tasokuivatin sitä, kun ensin olin muokannut pipon oikeaan muotoon.
Kaikki keinot ovat onneksi sallittuja. Muutoin iso työ olisi mennyt hukkaan.
Piposta tuli sopivan kokoinen, tuulitiivis ja hyvin huopunut. Kuviot olivat sopusoinnussa ja muutoinkin lopputulos erinomainen.
Tupsun tein jälkikäteen, koska muutoin siitä olisi tullut vain huopunut pallo.
Malli oli norjankielinen, mutta hyvin selkokielinen kuitenkin toteutettavaksi.
Tästä taas kohti uusia neuleita, niin ja Handusta tuli iki-ihastuttava paketti upeine lankoineen....tokkopa tässä malttaa niitä päästä aloittelemaan kun ne aloitetut keskeneräiset työt olisivat kuitenkin ensin.
Fb:n neuleryhmissä on niin ihastuttavia ohjeita ja tuotteliaita ihmisiä, että ihan malttamattomuuden tunne alkaa vaivaa ja pitkä lista on kirjattuna mitä toivoisin voivani toteuttaa.
Näillä mennään, eli vanhat loppuun ja uudet vasta sitten.

Illanjatkoja teille taitavat kädentyöntaitajat
Minnuli

2 kommenttia:

  1. Kiitos.Pupo on kovassa käytössä. Tosin paukkupakkasille suosittelen fleecemyssyä tai vuorta pipoon.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi.