Sivut

27. helmikuuta 2016

Vanhan kirstun uusi ilme

Tämä kirstu on matkustanut pariinkin otteeseen evakkoon ja takaisin hevoskärryjen perässä.
Kirstun pinta oli ikävän värinen ja synkkä sekä ei millään muotoa istunut makuuhuoneeseemme.
Sisällä kun on helppo säilyttää vuodevaatteita vieraille, mm. peittoja ja tyynyjä.
Yhtenä lauantai päivänä tammikuussa sain kipinän sitä katsellessani ja päätikin tuunata sen. 
Lopputulos ei todellakaan ollut missään vaiheessa visiossani, mutta jotain arkulle oli tehtävä, kun suorastaan hypähti silmilleni.
Näin ollen sai uutta väriä pintaansa ja melko tyytyväinen olen lopputulokseen.
Tummat vahat vielä puuttuvat, mutta sen voi aina lisätä jälkikäteen.
 Sekoitin Paris Grey maalia ja old whitea keskenään kutakuinkin puolet ja puolet. Helat maalasin Paris Grey maalilla kokonaan.
Maalit ovat Annie Sloanin tm. kalkkimaaleja. 

Jos jostain syytä et ole niitä vielä kokeillut, niin suosittelen kokeilemaan.
Työ valmistuu pienen piltin ollessa päikkäreillä tai jos itsellä on vapaapäivä niin päivän aikana ehtii saada hyvin aikaiseksi eikä todellakaan tarvitse hiea etukäteen yhtään mitään.
Maalit käyvät kankaisiin ja lampunvarjostimiin sekä erilaisiin kehyksiin. Itse maalasin yhden kultauksen pois eilen peilin ympäriltä, kun mielestäni oli jo aikansa elänyt. Lopputuloksesta tuli hyvä, kunhan vielä tummalla vahalla hieman korostan kipsikuvioita vielä.

Parasta tässä tuunauksessa on ehdottomasti, että näet lopputuloksen ja olet tyytyväinen.
Aurinkoista hiihtolomapäivää lukijoilleni
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.