Sivut

8. helmikuuta 2017

Perintökaapin päivitys


Minulla on ollut ilo ja kunnia saada tämä piironki Mymmelille, joka on kuulunut suvussamme isomummulleni eli siis Mymmelin isoisoisomummulle.
Olen pienen tytön tyllerönä katsellut piironkia kammarissa ja kuinka sen päällä oli naisen muotoinen lamppu.
En tiedä olisinko säästänyt kaapin tuollaisenaan, jos se ei olisi haissut niin vahvasti tupakalle ja ollut nikotiinissa.
Se seisoi parisen vuotta ulkovarastossa, mutta haju ei lähtenyt mihinkään.
Tästä johtuen pesin kaapin maalarin pesuaineella pariin otteeseen ja maalasin kaapin Uulan perinnemaalilla, K200 värillä.
Tällä hetkellä se tuoksuu hyvältä ja maalauksen jälkeen tuli näkyviin tupajumien aiheuttamat reiät. Kaappi on arvoisellaan paikalla ja täynnä erilaisia lankoja. Yhdestä laatikosta otin valokuvan, kun värit olivat niin kutsuvat.
Minulle on kulkeutunut näitä vanhoja huonekaluja milloin mistäkin ja olen niitä löytänyt että myös ostanut kuin myös saanut.
Olen ajatellut antaa niille uuden elämän päivittämällä niiden ulkonäköä, saaden samalla vanhan ajan tunnelmaan kotiimme, jossa on ripaus historiaa ja muistoja sitäkin enemmän.
Näiden kanssa on mukava puuhastella pihalla ja talvisin voi katsellan omien käsien aikaan saannosta samoin kuin neuloisi tai ompelisi.
Kohtahan kesä jo on ja maalauspuuhat jatkuvat.

Värikylläisin lankaterkuin
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.