Sivut

25. helmikuuta 2017

Pupuhuppari

 Huomasin kangasvarastojeni kasvaneen melkoisesti, kun en omistanut kunnollista ompelukonetta ja melkein vuoden olinkin ompelematta lähes tulkoon. Jotain pientä toki tuli tehtyä, mutta ei vaatteita.
 En kuitenkaan ole lakannut täysin hankkimasta kankaita, vaan joitakin ihanuuksia on tullut kuitenkin ompelumattomuuskauden aikana hankittua.
Muutamia uusia kangakauppoja on tullut ja, koska vanhoja hankintoja on yhä edelleen kaapit pullollaan, niin olen ollut melko tarkkana mitä hankin ja että varmasti tulee käyttöön.
Paapiilta tuli hankittua useampaa kangasta ja näistä on nyt kaksi päätynyt koneen alle. Ensimmäinen oli kettuhuppari, josta erillinen postaus ja tämä pupunen. En millään muista pupusen nimeä, mutta ehkäpä joku teistä auttaa asiassa.
Hupparin malli on sama kuin kettuhupparissakin eli SK 11-12/16 ja malli12.  Hupparissa on edessä tasku eli, jos kuvio näyttää ettei ole kohdallaan, niin tässä on syy. Malli sopii niin pojille kuin tytöille ja kaavat ovat erinomaiset. Niitä ei tarvinnut juurikaan mittailla tai laisinkaan muutella.
Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia ompeluksia. Muutama huppari on vielä tuloillaan ja sitten jotain muuta.
Aurinkoista viikonloppua kaikille. Kevään merkit ovat jo ilmassa.
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.