Sivut

8. helmikuuta 2017

Taimitarhan syyssukat

 
Olen aina pitänyt neulomisesta, jonka jo melko nuorena opin ja lisää oppia sain Mammaltani. Yhdessä me istuimme, vaihdoimme kuulumisia, joimme kahvia ja neuloimme. Jos en jotain osannut, niin hän auttoi ja opetti kärsivällisesti.
Muistan kuinka langat tuoksuivat lampaanvillalle ja inhosin langan kutinaa. Muistan kuinka pikkutyttönä sain mitä peimpia kirjoneule villatakkeja, sukkia, lapsia yms. Nyt olen itse se henkilö, joka niitä toteuttaa.
Olen saanut verenperintönä neulomistaidon. Se on taito, joka on opettanut kärsivällisyyttä joissakin asioissa ja kuinka saatetaan asiat loppuun asti. Toki keskeneräisiäkin töitä löytyy ja uskoakseni kaikilla neulojilla tai ylinpäätänsä kädentaitajilla näin on. Kun iskee luovuus ja inspiraatio, niin sitä kohden on mentävä, vaikka mikä olisi.
Nämä sukat ovat sellaiset. Minulla oli keskeneräinen villatakki, mutta sukat kutsuivat tekijäänsä, joten aloitin muiden mukana. Parhaimmillaan Nina Laitisen sukkia neuloo tuhat ihmistä, joten neulomisesta on tullut villitys.
Minulle se ei ole iskenyt vasta äsken, sillä olen neulonut aina 80-luvulta lähtien, mutta kutakuinkin mopo karkasi käsistä 90-luvulla. Lankavarasto on laaja sisältäen laatulankoja ja yleisvillalankaa. Huonot langat eivät varastoihini päädy mm akryylilangat.
Viime aikoina neulomisessa on ollut noin neljän kuukauden tauko johtuen olkavammasta, mutta hiljalleen pääsen taas mielipuuhaani. Mielestäni telkkarin katsominen ilman neulomusta on hukkaan heitettyä aikaa. Joku voisi sanoa tätä suorittamiseksi, itselleni se on parasta rentoutumispuuhaa ja ajanvietettä sekä motivoivaa aivotyöskentelyä.
Olenkin joskus ajatellut, että vanhuksille, jotka ovat harrastaneet käsitöitä olisi hyvä hankkia kutimet, sillä siinä joutuu pohtimaan ja samalla näkee käsien tuottaman tuotoksen.

Tässä siis Taimitarhan syyssukat 2016.
Lankana seiskaveikan ruskea vuodelta 1994 ja sateenkaarilanka.
Täältä saat halutessasi ohjeen:SYYSSUKAT

Oikein mukavaa neulomista teille kaikille.
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.