Sivut

13. maaliskuuta 2017

Kolme pientä pukkia hoodie


Huppareita eli hoodieita valmistuu nyt tiuhaan tahtiin.
Malli on samalla kaavalla kuin edellisetkin.
Olen huomannut, kuinka näistä tuli kerralla käyttömenestys ja ovat kuulema mukavia päällä. Hyvä niin. Olen siis onnistunut.;-D
Tämä kangas on ollut kaapissani jo vuosia ja nyt yhtäkkiä sitä huomaa, kun omepelukone oli rikki ja toista ei ollut melkei puoleentoista vuoteen, että kankaiden kuosit ovat hiljalleen jääneet Mymmelin vanhetessa hieman lapsellisiksi.
Tämän hän kuitenkin vielä kelpuutti.
Hiljalleen pitänee tutkia kangasvarastoja ja aloittaa niiden myyminen kuin myös erinäisten lasten ompelulehtien vähentäminen.
Toisaalta on haikeaa kun pienestä tytön tylleröstä on tullut suuri ja omatoiminen, mutta toisaalta on etuoikeutettu olo saada nähdä yhden ihmisen kasvutarinan, johon voi myös itse vaikuttaa.
Tässä siis hoodie ja muutamia omia mietteitä.
Tänään tulikin siis pari postausta kerralla.
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.