Sivut

15. tammikuuta 2018

Islantilainen villapaita

 Käydessämme Lofooteilla jokunen vuosi sitten löysin ihastuttavan lankaliikkeen. Löysin sieltä lankoja, joita ei meillä Suomessa ole saatavilla ja värejä joita ei vielä silloin ollut meidän väriskaalassa mm. vaaleanpunainen ja vaaleanvihreä Alafoss Lopi.
Sieltä löytyi paikallisia lankoja kuin myös erityislankoja, joita tulin hankkineeksi jonkin verran....todellisuus on, että kassikaupalla.
Sain myyjältäyhteystiedot ja ajoittain olemmekin yhteydessä lankojen osalta.
Alafoss Lopit matkasivat siis kotiin ja niistä valmistui vasta nyt viime jouluksi villapaita.
Tälle ei ole saajaa ja itsekin omistan jo useamman värisen kuin myös puoliso, mutta rakastan neuloa näitä. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen neulonut nelisenkymmentä paitaa. Milloin on joku saanut lahjaksi tai tilanneet itselleen tai lahjaksi. Usein olen neulonut perheenjäsenille.
Rakastan langan rouheutta, rustiikkisuutta, tuoksua ja sitä kutinan tunnetta minkä lanka tuo. Lisäksi bonuksen tuo lämpö, jonka siitä saa neuloessaan.
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.