Sivut

13. joulukuuta 2018

Pipoja ja vielä enemmän pipoja

Olen syksyn mittaan aina jämäkankaista valmistanut pipoja, jotta epämääräisiä kangaspaloja ei turhaan jäisi seisomaan hyllyjäni täyttämään.
 Zlatan pipot olivat ainoat, mihin tilasi  kangasta erikseen. Onnekseni pipot tekivät kauppansa ja niitä olisi mennyt vieläkin enemmän.
Olin kyllä varannut kangasta itselleni myös, sillä siitä valmistuu pipo, tuubikauluri ja pusero eräälle pienelle koululaiselle joululahjaksi. Uskon lahjojen olevan mieleisiä.
Olin joulumyyjäisissä kahdessa eri paikassa ja vaikka olinkin mielestäni hyvin varustautunut myyntiartikkelien suhteen menivät tänä vuonna sellaiset tuotteet, mitä aiemmin ei ole edes kysytty.
 Lisäksi villapaitojani ihailtiin,jotka olin tehnyt myyntiin ja onneksenit uli myös tilauksia niistä.
Tonttulakit,jotka päivitin aiemmin menivät kaupaksi myös hyvin.
Tästä on hyvä jatkaa, mutta hiljalleen saumurini alkaa sanomaan sopimuksen irti ja vetäytyä eläkkeellee. Ymmärrän sen kyllä, sillä onhan se palvellut minua 90-luvun alusta.

Hiljalleen uutta saumuria etsien
Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.