Sivut

5. joulukuuta 2018

Ruskatunika

Alkusyksystä tilasin Ommelliselta melkoisen määrän kankaita ja ajattelin hieman uudistaa vaihteeksi omaa vaatekaappiani. Nyt useamman vuoden ajan vaatetekeleeni ovat menneet pikkuihmisille ja itse olen jäänyt ilman.

Vaikka lapsoset kasvavat on ollut ilo huomata, että heille edelleen kelpaa tekeleeni ja kantavat niitä vieläpä ilolla. He saavat olla mukana kangasvalinnoissa ja pohtivat kaavoista mieleisiään.

Tunika on  jostain Ottobren kaavalla tehty ja hieman muutettu, jotta pituus olisi mieluinen ja lantionseutua taas puolestaan vähän kavennettu, eli ei kovin suuria muutoksia kuitenkaan.
Malli on mieluinen ja uskon, että useampikin tulee tehtyä samalla kaavalla vielä lähiaikoina.

Minnuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.