Sivut

16. tammikuuta 2019

Lämmittävä villatakki


Olen ollut kipeenä jo pidemmän aikaa. Neulominen on ollut onneksi ajoittain mahdollista muttei kuitenkaan joka päivä. Ompelu on ollut kokonaan ulottumattomissa jo ihan senkin vuoksi, että ompeluhuoneeni sijaitsee yläkerrassa jonne en ole kyennyt kipuamaan.

Eilen kuitenkin tuli ompelupuuska ja sain leikattua Ottobren kaavoilla villasilkki sekoitekankaan, jonka ostin Eurokankaasta. Väri kun oli täysin minun maailmaani.
Lopputulos on onnistunut ja ajattelin tehdä toisen muutoin samoilla kaavoilla paitsi, että jätän hupun pois.
Palalaarista löysin juhlavan villasekoitekankaan ja mielestäni hupullisena juhlavuus väistyisi ja siitä tulisi enemmän farkkujen kanssa käytettävä versio tällöin.

Kaava: Ob Authum Warmer 05/18
Kangas: 60% villaa ja 40% silkkiä, Eurokangas

Mikä oikeastaan parasta on tuo mallinukke ja sen koon muokkaaminen. Näin voi aina varmistaa miten istuu ja miltä näyttää. Valitettavasti minä kun en ole innokas  kuvaamaan itseäni muita kyllä.

Kohti seuraavaa projektia
Minnuli

10. tammikuuta 2019

Kangaspalojen loput paidaksi

Olin aiemmin kesällä tehnyt tästä kankaasta t-paidan. Kangasta jäi jonkin verran yli muttei kuitenkaan tarpeeksi, jotta siitä olisi saanut paidan ilman jatkopaloja.
Pengoin kangasvarastojani ja löysin sieltä sopivan palasen vaaleanpunaista trikoota sekä resoria.
Lopputulokseen olen tyytyväinen ja paita onkin aktiivisessa käytössä.
Parasta näissä ommelluissa joululahjoissa on, kun näkee pienen ihmisen ilon saadessaan lahjan ja sen ollessa mieluinen. Toki leluista näkee saman, mutta isompien lapsien ollessa kyseessä arvostus sen saamiseen ja tekijään on erilainen.
Uskon, että tulevana jouluna teen samalla mentaliteetilla joulun kotiimme.

Lasten ilosta nauttien
Minnuli


Hurmaava bambihuppari

 Ennen joulua tein melkoisesti kangashankintoja nettikaupoista, sillä kuten aiemmin kirjoitin, niin kaikkien joululahjojen tuli käydä ompelukoneen jalan alla tai niistä ei olisi joululahjoiksi.
Hämmästyttävintä oli, että kaikille asia sopi varsin hyvin.
Bambikangas on Paapiilta ja valkoinen luomutrikoo on Euroknkaasta haettua.
Mymmeli on vuosien mittaan kasvanut ja tämän vuoden aikana blogini täyttää Mymmelin myötä kymmenen vuotta.
Postittelen hiljalleen näitä jouluompeluksiani, joita en etukäteen uskaltanut julkaista jotteivat lahjat paljastuisi.
Tulevaisuudessa keskityn omien vaatteiden ompeluun, sillä hiljalleen lasten toiveet vaatteiden suhteen muuttuvat ja alkaa yhteisöllinen pukeminen tiettyjen vaatemerkkien perässä juokseminen ja olemalla samanlainen kuin muut.

Toivon kuitenkin, että olen heille saanut istutettua pienen siemenen siitä, että asioita voi myös tehdä itse oli kyseessä sitten vaatteet tai huonekalut.

Näitä pohdiskellen
Minnuli

8. tammikuuta 2019

Islantilainen villapaita


Islantilainen neule sai uuden omistajan jo ihan alkumetreiltä.
Omistaja tiesi mitä halusi ja suunnitteli itse värit neuleeseen muutellen hieman malliakin. 
Aluksi ajattelin, että tuleepas neuleesta tumman sävyinen ja ehkäpä hieman tylsä, mutta kun neule oli valmis muutin täysin mielipiteeni.
Päivänvalossa oli parhaimmillaan ja harmikseni en ymmärtänyt pyytää valokuvaa paidasta sen ollessa oikean omistajan päällä....nyt sitä kokeilee puolisoni.

Rakastan neuloa näitä islantilaisia paitoja. Ne valmistuvat hetkessä, lämmittävät tekijäänsä kun keskeneräisenä lepäävät sylissäni ja tuovat upeaa villan tuoksua nenääni.
Kivointa näissä on kaarrokkeiden neulominen ja silmukoiden laskeminen sekä kokojen muuntelu värien kanssa leikkien.

Kohti seuraavaa projektia.
Lankaa kului 1100gr.

Minnuli

1. tammikuuta 2019

Merinovillapipo ja kauluri

Pipon malli on neulottu 88 silmukalla ja 1kierretty o ja 1 nurin periaatteella. Päättelyn tein omasta päästä.
Tupsuna on turkkurilta saatu turkissuikale, jonka pyöräytin langan ja neulan avulla palloksi jonka jälkeen kiinnitin pipoon.

Kauluriin laitoin ruskeat raidat Lamana cuscosta, koska muutoin langat eivät olisi riittäneet.
Päävärinä on Katian concept cotton-merino extrafine lankaa. Lanka on ihastuttavan pehmeää ihollaja todella lämmin. Ei kaivannut  pipoonkaan fleeceä tms. Pitääkseen pikkuisen Mymmelin pään lämpöisenä.

Lankaa kului 100gr ja lamanaa 20gr.

Tästä se uusi vuosi lähtee taas ja kohti uusia neuleita.
Minnuli

Laiskiaista arjentouhuihin

 Tässä oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Kangas ihastutti minut heti kun sen löysin. Olen hankkinut niin paljon kankaita viime aikoina, että pahoittelen sitä etten muista mistä mikin kangas on tullut hankittua. Oikaiskaa te, jos tunnistatte paikan. Kiitos.😊
Meidän nuorilla herrasmiesaluilla paidat tai yleensäkin kaikki arjen vaatteet ovat kovalla kulutuksella ja sen vuoksi en suurempia krumeluureja rupea näihin peruspertsa vaatteisiin ompelemaan.

Pääpointtina on, että nopeasti valmiit, pidä, pese ja tee uusia.
Kohta nämä lapsukaiset kasvavat siihen ikään etteivät minun ompeluksistani juurikaan perusta, mutta sitten onkin jo aika aloittaa itselle. Tosin hiljalleen olen sitä jo aloitellutkin.

Parempaa Uutta Vuotta 2019
Minnuli

Zlatan peruspaitaa jalkapalloilijalle

 Tämä kangas on Majapuulta muistaakseni tilattua ja kuosi on digiprinttiä.
Ennen joulua tein myyjäisiin pipoja ja pieni jalkapalloilijan alku innostui kankaasta ja toivoi saavan sa siitä itselleenkin jotain.
Pukin konttiin sitten ompelin ahkeraan lapsille ja aikuisille paketteja sen mitä sairauksiltani ehdin. Paljon jäi puolivalmiiseen vaiheeseen ja osa siihen pisteeseen, että kankaat sain leikattua.
Tiedänpä mistä hetken päästä jatkaa. Tosin sitä ennen on yksi islantilainen villapaita tilauksessa.

paketin avattuaan saajan ilme kirkastui ja silmät suurenivat. Ilmeisesti lahja miellytti ja uskoakseni tulee olemaan kovassa käytössä.

Peitetikkikoneesta haaveileva
Minnuli